Skip to main content

Apuraha- selvistystentiivistelmät

TIIVISTELMÄT VUONNA 2016 MYÖNNETTYJEN APURAHOJEN KÄYTÖSTÄ LAADITUISTA SELVITYKSISTÄ


1.KALUSTEIDEN SUUNNITTELU JA VALMISTUS
Tommi Alatalo, Antrei HartikainenKorkeatasoisen puusepäntaidon edistäminen hyödyntämällä modernia CNC-jyrsinteknologiaa
Hankkeessamme kehitimme korkeatasoista puusepäntyötä 3D-mallinnuksen, 3-,4- ja 5-akselisen cnc-jyrsinnän, laserleikkauksen ja muiden monipuolisten tekniikoiden avulla. Rikoimme rajoja ja uudistimme yleisiä käsityksiä koneiden ulottuvuuksista tuomalla ne mukaan erikoispuusepäntyöhön. Sovelsimme tutkimuksen aikana luovasti erilaisia teknologioita ja ja tutkimme niiden hyödyntämistä erikoispuusepän alalla. Apurahan avulla suunnittelimme, tuotekehitimme ja toteutimme kokeellisesti tuotteita ja teoksia. Huonekalusäätiön tuki mahdollisti tutkimus- ja työskentelymatkamme Suomessa sekä työskentelyn KFK Snickeri -puusepänverstaalla Tukholmassa. Hankkeen lopuksi toteutimme ASENNE-näyttelyn ProPuu- galleriassa Lahdessa. Näyttely oli esillä galleriassa 2.11– 1.12.2016. Esittelimme puusepäntyön uusia mahdollisuuksia ja herättelimme ammattilaisia oikeanlaiseen asenneilmapiiriin. Näyttely järjestetään myös Fiskarsissa tammikuussa 2017.
Timo Hoisko, Matti KorpelaKokonaisen biomateriaaleista ruiskuvalettavan tuolin kehityshanke
Projektin tavoitteena oli valmistella kokonaisen biomateriaaleista ruiskuvalettavan tuolin tuotantoon saattamista tutkimalla ideaa, kokonaisuutta ja komposiittimateriaaleja. Idean ja mallin testaaminen oli mahdollista 3D-tulostamalla tuolin osia, jolloin päästiin tarkastelemaan mahdollisia ongelmakohtia ruiskuvalettavassa kappaleessa. Hankkeen aikana tuolin mallia ja rakennetta on viimeistelty ruiskuvalettavaan muotoon soveltuvaksi malliksi. Suurikokoinen kappale vaikeuttaa suuren ruiskuvalettavan massan hallintaa niin, että lopputulos pysyy kauniina ottaen huomioon valmistustekniikan tuomat tuotteessa näkyvät piirteet. Hankkeen aikana on testattu useita eri materiaaleja suomalaisen valmistajan ja materiaalin kehittäjien kanssa. Muun muassa VTT on kehittänyt biopohjaisia materiaaleja, joiden toimivuutta on testattu Motive-tuolin ruiskupuristusmuoteilla. Tuolin avulla on testattu materiaalia oikeassa tuotteessa eri rasituskokeilla. Rasitustestit antavat tärkeää tietoa materiaalien toimivuudesta ja rakenteellisesta kestävyydestä huonekaluissa, etenkin kun kyseessä on kokonainen ruiskuvalettu tuoli. Apurahalla on kustannettu raaka-aine hankintoja ja asiantuntijapalveluja. Kustannukset kasvavat merkittävästi hankkeen edetessä muottien suunnitteluun, joka on yleensä kolmasosa koko projektin kustannuksista.
Laura Koskela, Heidi Ollikainen, Liisa KarppinenVanerisen monitoimikeinun sekä muotin ja nollasarjan valmistaminen
Apurahan avulla jatkokehitettiin vanerista monitoimikeinua ja valmistetaan tuotteesta nollasarja. Nollasarjan avulla voidaan testata uutta valmistusmenetelmää ja keinua käytännössä sekä etsiä tuotteelle uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita. Projektin tämänhetkinen tilanne on nollasarjan valmistajan aikataulujen varmistus. Nollasarja päästään aloittamaan puristusmuotin valmistuksella joulukuussa.
Hannu KähönenMaja Off Grid Design -asuinyksikön huonekalupaketin suunnittelu, viimeistely ja prototyyppien valmistus
Apurahalla mallinnettiin kansainvälisen työryhmän kehittämän omavaraisen Maja Off-Grid Design -asuinyksikön keittiön ja kalusteiden mekaaniset yksityiskohdat sekä valmistettiin sänky- ja pöytäyhdistelmän prototyyppi. Prototyypeillä on voitu osoittaa kalusteiden sopivuus suunniteltuun tarkoitukseen ja tehdä päätös niiden edelleen kehittämisestä teolliseen tuotantoon.​ Työn tuloksia sovelletaan ensimmäisen Maja-asuinyksikön rakentamiseessa keväällä 2017.
Anne KärkiKoulun fyysisten oppimisympäristöjen kehittäminen
Hankkeen tarkoituksena on ollut luoda koulumaailmaan uudenlaista kalustusta vastaamaan oppimisen ja opetuksen haasteisiin. Kalustesarjaa on kehitetty eteenpäin koko vuoden ajan. Sarjan muoto ja rakenne ovat hieman muuttuneet aiemmasta, ja myös osien määrä on kasvanut yhdellä kalusteella. Sarja sopii siten paremmin yhtenäiskoulukäyttöön. Keväällä 2016 kalustesarja on ollut esillä Opetushallituksen Tilat oppimista tukemaan -seminaarin yhteydessä pidetyssä näyttelyssä. Uudesta, muuttuneesta kalustesarjasta tuotetaan vielä prototyyppi ja etsitään sille jälleenmyyjä.
Lahden ammattikorkeakoulu OyLahden ammattikorkeakoulun uuden NiemiCampuksen kalusteiden testaus ja prototypointi
Saadulla apurahalla on toteutettu ensimmäinen vaihe Kampuskalusteprojektista, jonka tavoitteena on suunnitella ja valmistaa yritysyhteistyöprojektina uudentyyppisiä oppimisympäristökalusteita LAMK Oy:n tulevalle kampukselle. Muotoiluinstituutin kalustemuotoiluosaston opiskelijat suunnittelevat kalusteet, ja ne toteutetaan yhteistyössä projektiin soveltuvan valmistajan kanssa.

Kampuskalusteprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että kalustemuotoilijoiden suunnittelemat kolme ensimmäistä tuotetta ovat testauksessa ja tekniset piirustukset ja kehitysehdotukset ovat työn alla. Kampuskalusteprojekti toimii FuMaTec-oppimisympäristössä oppimisalustana, jossa monialainen opiskelijatiimi toteuttaa projektia työnomaisesti asiantuntijoiden ohjauksessa. Testaukseen nimetyt opiskelijat on perehdytetty julkiskalustetestauksen standardin mukaisiin testauksiin. Ohjaajana toimii kalustetestauksen asiantuntija. Tuotekohtaiset tekniset piirustukset, valmistusmenetelmien suunnittelu ja kustannuslaskenta ovat vielä käynnissä. Samalla kun työn alla olevia tuotteita on suunniteltu ja testattu, on opiskelijatiimi hakenut optimaalista toimintamallia tulevien mallien suunnittelu- ja valmistusprosessin toteutukseen.
Timo LeskeläKahden kalusteen suunnittelu ja prototyyppien toteuttaminen 3D-tulostamalla ja alumiinista valamalla
Apurahalla edistettiin kahden kalusteen suunnittelu- ja kehitystyöstä. Sen avulla on voitu suunnitella ja selvittää mahdollisia rakenne- ja materiaaliratkaisuja esimerkiksi 3D-tulostamalla ja alumiinista valamalla. Fyysisten ja virtuaalisten hahmomallien lisäksi suunnitelmien pohjalta on toteutettu ensimmäinen kalusteprototyyppi. Tuotekehitys saatetaan loppuun vuoden 2017 alkupuolella, kuten myös ja kuvaus- ja esittelykelpoisten prototyyppien valmistus.
Juho PasilaUudenlaisen kodin kalustesarjan tuotekehitys ja prototyyppien valmistus kaksisuuntaista muotopuristustekniikkaa hyödyntäen
Apuraha mahdollisti kodin kalustesarjan tuotekehityksen ja prototyypin valmistamisen uudenlaisesta tuotteesta kalustemarkkinoilla. Valmistusmateriaalina käytettiin lentokonevaneria, josta valmistettiin nojatuolin muotopuriste alipainetta hyödyntäen.

Lopputuloksena syntyi muotopuriste, joka pystytään alipaineen ja muotin avulla kahteen suuntaan puristamalla saamaan kestäväksi, kauniiksi ja teollisesti valmistettavaksi. Valmis puriste viimeistellään muotoonsa ja puoliverhoillaan, ja osat kiinnitetään toisiinsa kalusteruuveilla. Kokonaisuus jättää puutaivutteen kauniisti näkyviin ja on samalla ergonominen ja logistisesti loppuun saakka mietitty. Valmistusprosessin suoraviivaisuuden johdosta tuotteet varastoituvat pieneen tilaan, ja tuote on myös loppukäyttäjän kasattavissa. Tuotekehitys pyritään saattamaan loppuun yhteistyöyrityksen kanssa. Prototyyppi viimeistellään kevään 2017 aikana.
Tuulia PenttiläKolmen erilaisen säilytysratkaisun suunnittelu ja valmistaminen digitaalisen median laitteille
Tutkin erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita sekä yleisimpiä ongelmia kotien työpisteissä ja kotitoimistoissa. Selvityksen pohjalta aloitin säilytysjärjestelmän suunnittelutyön digitaalisen median laitteille ja toimistotarvikkeille. Toteutin sarjan prototyyppejä ja rakennekokeiluja kolmesta mallista. Lopullinen mallisto valmistettiin kotimaisesta ohutviiluvanerista ja koivusta. Ohutviiluvanerin keveys ja lujuus mahdollistivat puun luontevan käytön tässä kohteessa.

Löysin työpisteen järjestysongelmiin toimivat ratkaisumallit, jotka soveltuvat hyvinkin erilaisille käyttäjäryhmille opiskelijoista senioreihin ja toimistotyöntekijöistä kotipäätteellä arkiasioita hoitaviin yksityishenkilöihin. Toteutin suunnitellusti kolme erilaista kotitoimiston säilytysjärjestelmää. Sarjavalmisteisen mallin käyttöominaisuudet ja edellytykset eri käyttäjäryhmiä palvelevasta kokonaisuudesta toteutuivat tavoitteiden mukaisesti. Piensarjamallien suunnittelussa tavoittelin monikäyttöisyyttä ja visuaalisesti kiinnostavaa sommittelua, joka antaa tilaa valon ja varjon vuoropuhelulle.

Lanseerasin BLOCK & BRICK -kotitoimiston säilytysjärjestelmän Habitaressa omalla osastollani syyskuussa 2016. Mallisto sai runsaasti positiivista palautetta ja se noteerattiin useissa blogeissa ja printtimedioissa. Apuraha kattoi malliston suunnittelu- ja tuotekehitystyön sekä nollasarjan toteutuksen.
T:mi TebianTuoteperheen laajentaminen, kansainvälisten markkinoiden tutkiminen ja uusien kalusteiden kehittäminen prototyyppiasteelta valmiiksi tuotteeksi
Hankkeessa tuoteperhettä laajennettiin kahdella entry level -tuotteella vuoden 2016 lopulla. Newave-jakkara ja Carte-tarjoiluvaunu valikoituivat prototyyppien joukosta jatkokehitykseen ja saatettiin valmiiksi tuotteeksi tuotantoon apurahan avulla. Tuotteet löytyvät tällä hetkellä huonekaluliike Vepsäläisen valikoimista.

Kansainvälisten markkinoiden tutkiminen osoitti, että kiinnostusta on olemassa ja että logistiikalla on merkitystä sekä nettikaupan kasvaessa että kauempana olevien jälleenmyyjien tavoittamisessa. Uudet tuotteet suunnitellaan niin, että ne voidaan lähettää tehtaalta suoraan valmiissa pakkauksessa.
2. KONE- JA LAITEHANKINNAT, TYÖKALUJEN VALMISTUS
Bloun OyValaisintuotannon hävikin hävittämiseen tarvittavien laitteiden hankinta
Apurahan avulla saatiin valaisintuotannon laitekanta päivitettyä siten, ettei siitä aiheutuvaa hävikkiä enää tule. Rahalla hankittiin uusi pylväsporakone, päivitettiin kahta olemassa olevaa puhalletun lasin jäähdytysuunia sekä suunniteltiin ja rakennettiin uusi, pienempi lasinpuhalluksessa käytettävien värien lämmitykseen tarkoitettu uuni. Projekti kasvatti myös tietotaitoa erityisesti lasin jäähdyttämisessä ja jännitteiden poistamisessa.
3. MESSUILLE JA NÄYTTELYIHIN OSALLISTUMINEN
Pro Puu ryMM2017 / Made by ME 2017, Katsaus suomalaiseen puumuotoiluun: MM-hiihtojen kisavieraille tarjotaan kattava läpileikkaus suomalaisesta puumuotoilusta kalusteista pienesineisiin
Pro Puu-yhdistys esittelee helmikuun ajan galleriassaan LAHTI 2017 MM -kisavieraille kattavan läpileikkauksen suomalaisesta puumuotoilusta kalusteista pienesineisiin. Galleria oli varattu kutsunäyttelylle, jossa esitellään kalustemuotoilun klassikoita ja tuoreita ideoita, joissa on käytetty puuta ja puujalosteita. Esille pyrittiin nostamaan monipuolinen valikoima tuotteita ja tekijöitä.

Halusimme hyödyntää Pro Puu -gallerian hienon sijainnin MM-hiihtojen tullessa muutenkin linkitettyä tapahtumin urheilustadionin ja Sibeliustalon välisellä alueella. Oheistarjontana kansainvälisillekin kisavieraille meillä oli ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa laaja yleisö ja esitellä suomalaista puuosaamista parhaimmillaan.

Osallistuminen ei maksanut mitään. Näyttely koottiin valtakunnallisesti kartoittamalla ajankohtaisia mielenkiintoisia tuotteita ja tekijöitä. Kriteereinä ovat ammattimaisuus ja taitava puun käyttö.

Näyttelyn suunnittelu, kokoaminen ja rakentaminen suoritettiin Pro Puun henkilöstön voimin. Näyttelystä tiedotettiin tavallista laajemmin ja se kytkettiin vahvasti myös MM-kisaorganisaation ja Lahti Regionin tiedottamiseen oheistapahtumana. Näyttelyaika on 3.2. - 4.3.2017 kattaen hyvin kansainvälistenkin vieraiden oleskeluajan Lahdessa MM-hiihtojen päättymiseen asti.

Näyttelyyn mukaan lähtivät Antrei Hartikainen, Studio HH, Kaarle Holmberg, Lovi, Marita Huurinainen, Muoto2, Tapio Anttila, Tuuli Autio, Tuulia Penttilä, Upwood, Mikko Paakkanen, Timo Suutari, Showroom Finland, Kimmo Varjoranta, Tuukka Halonen, Helena Lehtinen ja Anna Rikkinen.

Huonekalusäätiön myöntämä apuraha 4200,- euroa käytettiin näyttelytilan vuokraan, näyttelyn kokoamiseen ja rakentamiseen ja graafiseen suunnitteluun. Pro Puu-yhdistys kiittää lämpimästi saamastaan näyttelytuesta, jota ilman hieno kokonaisuus olisi jäänyt toteutumatta.
Maiju UskiPrototyyppien valmistus ja Tent London Design -festivaaleille osallistuminen
Apurahan avulla osallistuttiin Tent London Design -festivaaleille Lontoossa syyskuussa 2016. Esillä olleita prototyyppejä – tarjoiluvaunua, valaisinta, keinutuolia ja astioita – kehitettiin, viimeisteltiin ja valokuvattiin markkinointimateriaaleja varten ennen messuja. Tuotekehityksen lisäksi osallistumisjärjestelyihin kuului osaston suunnittelu ja messukalusteiden teettäminen, esitemateriaalien taitto ja painatus, ennakkomarkkinointi sekä rahti- ja matkajärjestelyt. Tapahtuman jälkeen Lontoosta tulleisiin kontakteihin otettiin yhteyttä, ja syntyneiden yhteistyömahdollisuuksien työstämistä jatketaan parhaillaan. Osallistuminen toi kansainvälistä näkyvyyttää prototyypeille ja suunnitelutyölle yleisesti. Näkyvyys laajan yleisön ja lehdistön edessä avasi uudenlaisia mahdollisuuksia luoda kansainvälistä uraa suunnittelijana.
Tapio AnttilaKansainvälisten markkinoiden vaatimukset täyttävän tuotekonseptin kehittäminen
Hankkeen ideana on ollut kehittää usean pienen valmistajan brändin sijaan yhtä suunnittelijan nimellä kulkevaa mallistoa ja brändiä. Laajempaa tuotekonseptia on vakuuttavampi ja helpompi esitellä kansainvälisille jälleenmyyjille kuin yksittäisiä malleja. Tavoitteena on ollut kehittää Tapio Anttila Collectionin tuotteista ja brändistä kansainvälisten markkinoiden vaatimukset täyttävä tuotekonsepti. Brändin ja konseptin merkitys kilpailluilla kansainvälisillä kalustemarkkinoilla on tällä hetkellä markkinoinnillisesti yhtä tärkeää kuin tuotesuunnittelu. Hankkeen tarkoituksena on edistää suomalaisten pk-valmistajien huonekaluvientiä konseptoinnin ja brändin rakennuksen avulla. Mallisto lanseerattiin ensi kerran Habitaressa 2015. Kansainvälinen ensiesittely tapahtui tammikuussa 2016 IMM 16 -messuilla Kölnissä ja helmikuussa Tukholman huonekalumessuilla. Vastaanotto oli huomattavasti kiinnostuneempaa kuin aikaisemmissa esiintymisissä yhden valmistajan ja tuoteryhmän kanssa. Mallistoon kuuluu tällä hetkellä huonekaluja, kuten vuodesohvia, lepotuoleja ja ruokaryhmiä sekä valaisimia, pienesineitä ja tekstiilejä. Valmistajat vastaavat omalta osaltaan valmistuksesta, myynnistä ja logistiikasta hyödyntäen ryhmän synergiaetuja. Suunnittelija vastaa tuotesuunnittelusta, kokonaismallistosta, brändinrakennuksesta ja tiedotuksesta.
Suomen Koivumaila OySuomalaisesta koivusta valmistettujen baseball-mailojen lanseeraus Euroopan markkinoille
Apuraha on käytetty kahteen tarkoitukseen: Keski-Eurooppaan suuntautuneiden markkinointimatkojen matkustus- ja esittelykuluihin sekä yrityksen verkkosivuston, verkkokaupan ja sähköisen markkinoinnin toteutukseen. Saksaan ja Hollantiin tehtiin markkinointimatkat, minkä seurauksena mailat saatiin vähittäismyyntiin Hollannin, Belgian ja Saksan markkinoille. Myös baseballin EM-kisojen yhteydessä tehtiin promootiotyötä tuotteen tunnettavuuden edistämiseksi. Verkkosivujen ja sähköisen markkinoinnin avulla yhtiön tuotteita pyrittiin tekemään tutuksi etenkin Suomen ulkopuolisille asiakkaille. Oma verkkokauppa mahdollistaa suoramyynnin sekä koti- että ulkomaisille kuluttajille. Näiden toimenpiteiden seurauksena marraskuun loppuun mennessä 43% myynnistämme on kohdistunut ulkomaille, ja tästä osuudesta 75% on kulkenut uusien jälleenmyyjien kautta. Oman verkkokaupan kautta on syntynyt 19% kaikesta myynnistä.
4. URHEILU- JA LIIKUNTAVÄLINEET
Anne JaakkolaLasten liikuntavälineinnovaation mallikappaleen teettäminen
Tuoteinnovaatio liittyy lasten kanssa liikkumiseen. Samanlaista tuotetta ei ole ollut aikaisemmin olemassa, joten sen luokittelu on haastavaa. Työnimenä tuotteella on ollut AJA. Tuote on kuin kärry, jossa lapsi seisoo ja aikuinen vetää häntä. Tuote on tarkoitettu käytettäväksi lapsen kanssa, joka ei enää käytä vaunuja tai rattaita. Taivutetusta vanerista valmistettu runko muodostuu kahdesta kappaleesta, joissa kummassakin on taivutus. Käyttäjien pituuksien mukaan voidaan kärryn vetokorkeutta säätää. Apurahan avulla teetettiin uudet mallikappaleet ja muotti, jolla tuotteen vaneritaivutukset on mahdollista tehdä. Mallikappaleiden testaus on meneillään.
5. SOITTIMET
Lassi KariKokonaan suomalaisista materiaaleista rakennettavan violonen hankinta
Hankittu violone on viola da gamban sukuinen barokkiajan bassosoitin ja nykyisen kontrabasson edeltäjä. Sen rakensi sipoolainen soitinrakentaja Pekka Mikael Laine käyttäen rakentamiseen pelkästään suomalaista kuusta, vaahteraa ja pihlajaa. Soitin valmistui kesäkuussa 2016, jolloin se lunastettiin apurahalla käyttöön. Violone on erittäin monipuolinen jousisoitin, jonka soittajalle on kysyntää niin vanhan musiikin yhtyeissä kuin nykymusiikkia esittävissä kokoonpanoissa ja solistikonserteissa. Soitinta on käytetty konserteissa usealla eri paikkakunnalla ja äänityksissä Sipoon kirkossa. Tavoitteena on jatkaa aktiivista konsertointia ja tehdä soitinta tunnetuksi sekä kotimaassa että ulkomailla.
Lassi Kari soittaa Violonea.
Keravan Musiikkiopistoyhdistys ryKjellström 157 -taffelipianon peruskorjaus
Keravan musiikkiopiston omistama Kjellström 157 -taffelipiano on yksi kymmenestä enää jäljellä olevasta Kjellströmin soittimesta, joita alun perin oli 200. Soitin ei ollut soittokunnossa, eikä sitä ollut mahdollista saada vireeseen. Ulkoinen olemus oli kärsinyt ja puutteellinen. Soitin on konservoitu pinnoilta ja peruskorjattu mekaniikaltaan alkuperäistä kunnioittaen. Taffelipianolla on kaunis sointi, ja se on pedagogisesti avartava tuttavuus piano- ja kamarimusiikkioppilaille nykypäivän flyygelien rinnalle. Taffelipiano tarjoaa mahdollisuuden mielenkiintoisiin yleisökonsertteihin ja yhteistyöprojekteihin muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.
6. VALAISIMET
Tuomas AuvinenPerinteisen hiekkavalutekniikan ja nykyaikaisen 3D-tulostuksen yhdistäminen: 3D-tulostamisen hyödyntäminen romualumiinista valmistettujen valaisimien toteutuksessa
Apuraha mahdollisti 3D-tulostimen hankinnan, jonka hyödyntäminen perinteisen hiekkavalutekniikan ohella osoittautui varsin tehokkaaksi ja edulliseksi tavaksi prototypoida valutuotteita ja valmistaa tulostetuilla muottikappaleilla valutuotteista pieneriä. Vuoden 2016 lopussa tuotantotapa on valmis, ja pieneriä valutuotteista saadaan markkinoille alkuvuodesta 2017.
Lincoln KayiwaCarat-LED-valaisinmalliston prototyyppien tekeminen ja niiden saattaminen valmiiksi tuotteeksi.
Apurahalla tehtiin Carat-LED-valaisinmallistosta prototyypit ja saatettiin ne valmiiksi tuotteeksi. Projektin tarkoituksena oli myös edistää suomalaista muotoilu- ja tuotekehitysosaamista LED-toimialalla. Carat-valaisinmallisto tuli osaksi näyttelyä, joka oli osa Kulttuurikeskus Caisan Helsinki Design Week 2016 -tapahtumia. Caisa kuuluu Helsingin kulttuurikeskuksen alaisuuteen.

Käsinpuhalletuista Carat-malliston laseista ja coolereista toteutettiin valaisimia korkeatasoista LED-teknologiaa hyödyntämällä. Apuraha käytettiin lasien ja coolereiden muokkaamiseen valaisinkäyttöön, elektronisten komponenttien sovitukseen sekä säätöihin ja viimeistelytöihin. Carat-LED-valaisinmalliston prototyypit ja tuotekehitys tehtiin yhteistyössä Saas Instruments Oy:n kanssa. Lasinpuhalluksesta vastasi Lasismi.
Lincoln Kayiwa
Carat-LED-valaisinmallisto.
Timo NiskanenSarjavalmistettavan valoteoksen nollasarjan toteuttaminen
Apurahan avulla kehitettiin Loop-valaisinteosta eteenpäin. Tuote valmistuu aikataulussa ja esitellään suurelle yleisölle helmikuussa 2017 Tukholman kansainvälisillä huonekalumessuilla. Lopputulos on kaksi metriä korkea, näyttävä veistosmainen valaisinelementti hotellien, ravintoloiden ja muiden julkisten kohteiden aulatiloihin. Veistosmainen tuote sijoittuu taideteoksen ja valaisimen välimaastoon. Projekti alkoi yksityiskohtien suunnittelulla ja erilaisilla valo- ja mittakaavakokeiluilla. Valaisimen valaistus- ja tekniset ominaisuudet on testattu ja todettu toimiviksi. Alumiiniprofiilityökalu on suunniteltu ja valmistettu. Valaisin on vaiheessa, jossa nollasarja päästään toteuttamaan. Kaikki tarvittavat komponentit on suunniteltu.

Taivutustekniikka on saatu alumiinivalmistajan kanssaan siihen kuntoon, että valaisimen taivutus on mahdollista. Lopullinen prototyyppi saadaan taivutettua joulukuun aikana ja nollasarja tammikuussa 2017.
Timo Niskanen
7. ALAN TOIMINTAEDELLYTYSTEN EDISTÄMINEN
Aalto-yliopistoKalustesuunnittelun tutkimuslaboratorion käynnistäminen
(Vuonna 2015 myönnetyn apurahan 2. vuosi)

Keväällä 2015 tutkimusryhmään nimettiin kuusi maisterin opinnäytetyötään aloittavaa opiskelijaa. Vuoden 2016 aikana tutkimusryhmän kokoonpanoa on täydennetty kahdella uudella jäsenellä. Molemmat uudet jäsenet tutkivat kalustesuunnittelua visuaalisten ilmiöiden kautta, jolloin lähtökohtana on korostetusti visuaalisen kokemuksen vaikutus kalusteeseen ja tämän kokemuksen hyödyntäminen kalustesuunnittelussa. Kuudesta tutkimusaiheesta ensimmäisenä valmistui Kaija Aallon tutkimus oppimisympäristökalusteesta. Se esiteltiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 1.12.2016. Muiden osalta tutkimus on edennyt ennakoidussa aikataulussa. Tutkimukset valmistuvat kevään 2017 aikana ja koko tutkimushanke esitellään Helsinki Design Week-tapahtuman yhteydessä syyskuussa 2017 avattavassa näyttelyssä. Tähän mennessä apurahaa on käytetty niukasti hahmomalli- ja prototyyppimateriaalien hanlintaan. Apurahan käyttö painottuu vuodelle 2017, jolloin toteutetaan näyttelyesineiksi tulevat kalustemallit, valokuvataan kalusteet, toimitetaan ja painetaan näyttelyjulkaisu sekä toteutetaan näyttely rakenteineen.
8. MATKA-APURAHAT
Mikael HolmaOpintomatkat Saksaan ja Espanjaan huonekalujen entisöintiosaamisen edistämiseksi
Tein ensimmäisen opintomatkani Espanjaan, Madridiin heinäkuussa 2016. Matkan tarkoitus oli tutustua paikalliseen taontaan ja käsityönä toteutettuun metallin työstöön. Matkalla vierailin monissa museoissa ja sain myös paljon omaan ammattiini liittyvää tietotaitoa huonekalujen historiasta ja työstömenetelmistä. Sain matkasta irti huomattavasti kattavammin ja monipuolisemmin kuin olin aluksi ajatellut. Matkalta opittuja asioita pystyin heti palattuani käyttämään asiakastöiden metalliosien kunnostuksessa. Keväällä 2017 suunnitelmani on toteuttaa toinen, Saksaan suuntautuva opintomatka.
Kirsi KallioniemiOsallistuminen 13. Wood-Technology-konferenssiin Kroatian Opatijassa 30.–31.5.2016
Lahden ammattikorkeakoulussa käynnistyi Huippis-hanke maaliskuussa 2016. Hankkeen tavoitteena on luoda puualalle Huippuosaamisen kasvupolku -malli: yläkoulusta sujuvasti toiselle asteelle, toiselta asteelta ammattikorkeakouluun ja edelleen ammattikorkeakoulusta sujuvasti työelämään tai jatko-opintoihin. Konferenssimatkan tavoitteena oli kuulla ja osallistua ajankohtaiseen puualasta käytävään koulutuskeskusteluun sekä hakea kumppaneita eurooppalaisiin puualan hankkeisiin.

Konferenssin keskusteluissa todettiin, että puualan koulutuksella on samoja ongelmia eri puolella Eurooppaa. Nuoret eivät koe alaa kovin vetovoimaiseksi ja trendikkääksi mm. palkkatason ja työn raskauden vuoksi. Puualan koulutus sai kritiikkiä siitä, että opetus on teoreettista ja alalle valmistuvilla ei ole riittävästi käytännön taitoja. Keskusteluissa nousi esille kysymys siitä, tarvitaanko alan ammatillista koulutusta vai voisivatko työpaikat kouluttaa tarvittavat alan osaajat tulevaisuudessa. Mahdollisena ja toteuttamiskelpoisena uutena ideana mainittiin puualan työpajan järjestäminen, jossa mukana olisi muotoilijoita Skandinaviasta ja kroatialaisia huonekalujen tekijöitä. Hankeyhteistyön ideoista tuli esille teema biomassan käyttömahdollisuuksista ja puualalle hanke alan koulutuksen vetovoimaisuuden lisäämiseksi eurooppalaisena yhteistyönä.
9. KOULUTUKSEN TUKEMINEN
Salon Seudun AmmattiopistoStipendien jakaminen puualan perustutkinto ja käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto (puuala) -koulutuksien opiskelijoille opiskelun tukemiseen
Salon Seudun Ammattiopisto kouluttaa sekä nuoria että aikuisia puualalle. Oppilaitoksessa on mahdollista opiskella puusepäksi ja huonekalupuusepäksi. Apurahalla tuettiin puualan perustutkinnon sekä käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon opiskelijoita stipendeillä, jotka jaettiin valmistujaisjuhlassa kesäkuussa 2016. 200 ja 300 euron stipendejä jaettiin yhteensä kuudelle opiskelijalle.
10. JULKAISUT, HISTORIA
"STORY OF JURVA"Taidon juurelta tulevaisuuteen hankkeeseen videomuotoisen historiikin ja markkinointimateriaalin tuottaminen
Apuraha käytetään vuoden 2017 aikana tarinamuotoisen historiikin ja videomateriaalin kuvaamiseen osana Story of Jurva -nimistä Suomi 100 ohjelmaan kuuluvaa hanketta. Vuoden 2016 aikana hanketta on valmisteltu tarkentamalla sen sisältöä ja hakemalla rahoitusta eri tahoilta. Hanke yhdistää alueen toimijoita ja eri sukupolvia luomaan yhdessä jatkoa Jurvan ainutlaatuiselle tarinalle koristeveiston ja huonekalunvalmistuksen kehtona. Vuoden mittaisen prosessin aikana toteutetaan Jurvaan näyttely, johon ideoidaan ja valmistetaan yhteistyöllä uusia teoksia ja tuotteita. Vuosi huipentuu näyttelyn avajaisiin, seminaaripäivään ja valmiin videomateriaalin julkistamiseen marraskuussa 2017. Vuoden aikana kuvataan yhteistyöprosessia ja siihen osallistuvia henkilöitä. Videomateriaalilla tuodaan esille henkilöiden omien näkökulmien, kertomusten sekä työskentelyn kautta historiaa, alueen erityispiirteitä, tekijöitä ja toimijoita ja taitajia. Videomateriaalista pyritään tekemään mahdollisimman ajatonta, jotta se ei vanhene. Videomateriaalia prosessista julkaistaan sosiaalisessa mediassa läpi vuoden videoblogi -tyyppisesti ja vuoden aikana kuvatun materiaalin pohjalta koostetaan lopullinen video. Vlogin kautta mahdollistetaan myös eri sidosryhmien osallistuminen prosessiin seuraamalla ja olemalla vuorovaikutuksessa tekijöiden kanssa sosiaalisen median kautta.
STORY OF JURVA
STORY OF JURVA
STORY OF JURVA

AIEMMIN MYÖNNETYT APURAHAT

APURAHASELVITYSTEN TIIVISTELMÄT

Back to top of page